Eläkeläisvakuutetut
ELÄKELÄISVAKUUTETTU
yhdenjaksoisesti vähintään 10 vuotta maksavina vakuutettuina sekä henkilöt, jotka ovat olleet jäseninä alle 10 vuotta ja ovat suorittaneet puuttuvalta ajalta vakuutusmaksut kassalle. Puuttuvat vakuutusmaksut suoritetaan sen vuoden vakuutusmaksun perusteella minä vuonna eläkkeelle
MUU VAKUUTETTU
Kassan toimintapiirin voivat kuulua myös henkilöt, jotka eläkkeelle siirtymättä 60 vuotta täytettyään on erotettu työnantajan palveluksesta taloudellisista ja tuotannollisista syistä ja jotka ovat olleet kassan jäseniä ennen työsuhteen päättymistä vähintään 10 vuotta tai olleet jäseninä alle 10 vuotta ja ovat suorittaneet puuttuvalta ajalta vakuutusmaksut kassalle, eivätkä ole ansiotyössä eivätkä toimi yrittäjinä. Kassan vakuutus-suhteen päättymättä saa ansiotyö- tai yrittäjäaika kestää kuitenkin enintään kuusi (6) kuukautta.
Heidän vakuutussuhteensa voi jatkua enintään 80 vuoden ikään asti silloin, kun muu vakuutettusuhde on alkanut 1.1.2026 jälkeen. 80 vuoden ikärajoitus ei koske niitä kassan muu vakuutettuja, jotka ovat olleet muu vakuutettuja ennen 1.1.2026
ILMOITUS ELÄKKEELLE JÄÄNNISTÄ
Eläkeläisvakuutussuhde kassassa on vapaaehtoinen ja halukkuus vakuutussuhteeseen on ilmaistava 2 kk:n kuluessa eläkepäätöksestä kirjallisesti esimerkiksi sähköpostilla kipukassa@kipukassa.fi.
JÄSENMAKSUN MAKSAMINEN
Eläkeläisten tulee itse hoitaa vakuutusmaksu sairauskassaan. Maksussa tulee aina käyttää viitettä 5555 (viitekenttään, ei viestikenttään). Vakuutusmaksun voi maksaa yhden (30,00 e), kolme (90,00 e), kuuden (180,00 e) tai kahdentoista (360,00 e) kuukauden erissä.Tilinumeron saa sairauskassasta.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN
Eläkeläisvakuutettu/muu vakuutettu eroaa kassasta tehtyään sitä koskevan kirjallisen ilmoituksen kassan hallitukselle.
Eläkeläisvakuutetun katsotaan kassasta eronneeksi, mikäli hän on laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisen kolmen (3) kuukauden ajalta. Eroaminen katsotaan tapahtuneeksi sen kuukauden lopussa, jonka aikana ilmoitus on tehty tai jonka aikana maksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu. Mikäli hän on laiminlyönyt eroilmoituksen tekemisen, ei hänellä ole kuitenkaan oikeutta kassan etuuksiin tai vakuutusmaksujen palautuksiin kyseiseltä ajalta.
Muu vakuutetun on tehtävä eroilmoitus, jos hän menee ansiotyöhön tai ryhtyy yrittäjäksi. Mikäli hän näissä tapauksissa laiminlyö eroilmoituksen tekemisen, ei hänellä kuitenkaan ole oikeutta kassan etuuksiin tai vakuutusmaksujen palautuksiin kyseiseltä ajalta.8
