Toimintapiiri ja vakuutussuhde

Kassan toimintapiirin muodostavaa Cimcorp Oy:ön työsuhteessa olevat työntekijät.

Edellä mainittua yhtiötä kutsutaan näissä säännöissä osakkaaksi.

Toimintapiiriin kuulumisen edellytyksenä on, että henkilö on toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa työnantajaan. Näiden henkilöiden vakuutussuhde on pakollinen.

Toimintapiiriin ei voi kuulua henkilö, joka on toisen sairaus- tai vakuutuskassan vakuutettu.

Vakuutussuhde alkaa työsuhteen alkaessa.

Vakuutussuhteen alkaessa vakuutetulle lähetetään kassan säännöt sähköpostiosoitteeseen.

Vakuutettuja tiedotetaan sääntömääräyksistä ja -muutoksista pääsääntöisesti osakkaan Intrassa ja eläkeläisvakuutettuja kirjeitse.

Kassan toimintapiiriin kuuluvat lisäksi seuraavat ryhmät alla mainituin edellytyksin:

YRITYSJOHDON HENKILÖ

Yritysjohtoon kuuluvalla vakuutussuhde on vapaaehtoinen.

Vapaaehtoista vakuutussuhdetta on haettava kahden (2) kuukauden kuluttua työsuhteen alkamisesta.

MÄÄRÄAIKAISESSA TYÖSUHTEESSA TYÖNANTAJAAN OLEVA HENKILÖ

Toimintapiiriin eivät kuulu henkilöt, joiden työsuhde on tarkoitettu tilapäiseksi ja enintään viisi (5) kuukautta kestäväksi.

ELÄKELÄISVAKUUTETTU

Kassan toimintapiiriin voivat kuulua osakkaan palveluksesta eläkkeelle siirtyneet henkilöt, jotka ovat olleet kassan vakuutettuja vähintään 10 vuotta sekä henkilöt, jotka ovat olleet jäseninä alle 10 vuotta ja ovat suorittaneet puuttuvalta ajalta vakuutusmaksut kassalle. Puuttuvat vakuutusmaksut suoritetaan sen vuoden vakuutusmaksun perusteella minä vuonna eläkkeelle jääminen tapahtuu.

Eläkeläisvakuutetun vakuutussuhde on vapaaehtoinen. Vapaaehtoista vakuutussuhdetta on haettava kahden (2) kuukauden kuluttua eläkkeen alkamisesta.

MUU VAKUUTETTU

Kassan toimintapiirin voivat kuulua henkilöt, jotka eläkkeelle
siirtymättä 60 vuotta täytettyään on erotettu työnantajan palveluksesta taloudellisista tai tuotannollisista syistä, ja jotka ovat olleet kassan vakuutettuja ennen työsuhteen päättymistä vähintään 10 vuotta tai olleet jäseninä alle 10 vuotta ja ovat suorittaneet puuttuvalta ajalta vakuutusmaksut kassalle, eivätkä ole ansiotyössä eivätkä toimi yrittäjinä. Kassan vakuutussuhteen päättymättä saa ansiotyö- tai yrittäjäaika kestää kuitenkin enintään kuusi (6) kuukautta.

Muun vakuutetun vakuutussuhde on vapaaehtoinen. Vapaaehtoista vakuutussuhdetta on haettava kahden (2) kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä.

Kassan hallitus toteaa vakuutussuhteen ehtojen täyttymisen.

KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Vakuutettu eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Vakuutussuhde päättyy työsuhteen päättyessä, yritysjohtoon kuuluvan tai eläkeläisvakuutettujen vakuutussuhde päättyy sen kuukauden lopussa, jolloin kassa on vastaanottanut eroilmoituksen tai vakuutusmaksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu.

Yritysjohtoon kuuluva tai eläkeläisvakuutettu eroaa kassasta omalla kirjallisella ilmoituksella.

Vakuutettu katsotaan eronneeksi, mikäli hän on laiminlyönyt vakuutusmaksujen suorittamisen kolmen (3) kuukauden
ajalta. Eroaminen katsotaan tapahtuneeksi sen kuukauden lopussa, jonka aikana ilmoitus on tehty tai jonka aikana maksujen suorittamisen laiminlyönti on todettu.

Kassasta eronneeksi katsotulla tai omalla ilmoituksella eronneella ei ole oikeutta liittyä kassaan uudelleen.

Osakas eroaa kassasta tekemällä kassalle kirjallisen eroilmoituksen vähintään kolme (3) kuukautta ennen eroamispäivää.

Vakuutetulla tai osakkaalla, joka eroaa tai erotetaan kassasta, ei ole osuutta kassan varoihin.